Plymouth Touring Sedan 1939 – arkiauto suurin tavoittein
Amerikkalainen perhesedan ajalta, jolloin mukavuudesta tuli myyntivaltti yhä useammalle.
Kuusisylinterisellä moottorilla, tilavalla korilla ja tavallisille autonostajille suunnatulla hinnalla Plymouth halusi tarjota enemmän autoa rahalle. Vuoden 1939 Touring Sedan kertoo merkistä, joka haastoi Fordin ja Chevrolet’n – sekä yksityiskohdista, jotka ratkaisevat säilyneen yksilön arvon.
Kirjoittanut Lars EkströmPäätoimittaja · Veteraaniautot ja autohistoriaKäännetty ruotsista tekoälyn avulla.
Plymouth perheen pidemmille matkoille
Kun amerikkalainen autonostaja astui Plymouth-liikkeeseen mallivuoden 1939 kynnyksellä, vastassa oli merkki, joka oli jo ehtinyt vakiinnuttaa asemansa Fordin ja Chevrolet’n kilpailijana. Plymouth oli lanseerattu vuonna 1928 Chrysler-konsernin edulliseksi merkiksi. Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin myynnissä ei ollut enää kyse vain halvan kulkuvälineen tarjoamisesta, vaan perheiden vakuuttamisesta tiloilla, mukavuudella ja vankalla rakenteella.
Tässä esiteltävä auto on vuosimallin 1939 Plymouth Touring Sedan, jossa on bensiinikäyttöinen kuutosmoottori, käsivaihteisto ja takaveto. Lähtötiedoissa moottorin tilavuudeksi ilmoitetaan 3,3 litraa ja tehoksi 82 hevosvoimaa, mikä vastaa mallivuoden moottorin perustietoja. Sen sijaan alustanumero ja tieto mallisarjasta puuttuvat. Tämä on tärkeää: Plymouth tarjosi sekä P7 Roadkingia että paremmin varusteltua P8 De Luxea, eikä pelkkä Touring Sedan -nimitys riitä auton täydelliseen tunnistamiseen.
Touring tarkoitti tässä sedania, jonka tavaratila oli osa korin takaosaa, ei mitään erityistä kilpailuversiota. Se oli auto arkiasiointiin ja pidemmille perhematkoille, joille matkalaukut piti saada mukaan viemättä tilaa matkustajilta. Sitä valmistettiin tavallisena tehdasmallina, ei yksilöllisenä korirakennelmana.
Kuusi sylinteriä ja ymmärrettävää tekniikkaa
Konepellin alla oli sivuventtiilinen rivikuutonen. Venttiilit sijaitsivat moottorilohkossa sylinterien vieressä. Ratkaisu mahdollisti yksinkertaisen sylinterikannen ja oli aikanaan tuttu rakenne. Plymouth ei tavoitellut huomiota edistyksellisellä moottoritekniikalla. Houkuttelevuus perustui pikemminkin tasaiseen käyntiin, käyttökelpoiseen vetovoimaan ja tekniikkaan, jota korjaamot osasivat huoltaa.
Ilmoitettua tehoa on tarkasteltava historiallisesta näkökulmasta. Aikakauden amerikkalaiset teholukemat eivät ole suoraan verrattavissa nykyisiin nettotehoihin. Luku kertoo siksi ennen kaikkea auton asemasta omana aikanaan, ei siitä, miten se pärjäisi nykyaikaisessa suorituskykyvertailussa.
Plymouth oli jo varhain tehnyt hydraulisista jarruista myyntivaltin. Vuoden 1939 autoissa ne yhdistyivät rumpujarruihin ja tavanomaiseen takavetoon. Vaihteistossa oli kolme vaihdetta eteenpäin. Korjaamomekaanikolle rakenne tarkoitti tuttuja huoltokohteita: sytytys, kaasutin, voitelu ja jarrujen säätö kuuluivat auton säännölliseen huolenpitoon.
Toimitus ei ole koeajanut tätä yksilöä. Sen suunniteltu tehtävä on silti selvä: mukavaa henkilökuljetusta urheilullisen ajamisen sijaan. Nykyliikenteessä käyttö on sovitettava vanhojen jarrujen, renkaiden ja turvavarusteiden ehdoille. Se, että auto pystyy saavuttamaan tietyn nopeuden, ei tarkoita, että sillä pitäisi ajaa niin kaikissa olosuhteissa.
Muotoilu kahden vuosikymmenen välissä
Kori ilmentää kiinnostavaa vaihetta amerikkalaisessa automuotoilussa. Kolmekymmentäluvun erilliset muodot näkyvät yhä selvästi erottuvissa lokasuojissa ja korkeassa matkustamossa, mutta samalla konepelti, keula ja perä nivoutuvat yhä selvemmin yhteen. Ajovalot on upotettu etulokasuojiin sen sijaan, että ne seisoisivat erillisinä valaisimina jäähdyttimen vieressä.
Se antaa Plymouthille modernimman ilmeen häivyttämättä sen sotaa edeltävää luonnetta. Pysty istuma-asento ja korin korkeus kertovat myös erilaisista painotuksista kuin nykyisessä sedanissa: matkustajille piti olla tilaa, sisään piti päästä suhteellisen helposti ja tavaroiden kulkea mukana.
Juuri tästä autosta puuttuvat valokuvat ja dokumentaatio sisustuksesta, maalauksesta ja aiemmista töistä. Siksi alkuperäisyyttä ei voi arvioida. Väriyhdistelmää, verhoilua, mittaristoa ja koristelua on verrattava oikeaan mallisarjaan ja tehdasversioon. Kiiltävä pinta ei todista entisöinnin oikeellisuutta; joskus säilynyt yksityiskohta kertoo enemmän kuin uusi kromi.
Historia ratkaisee keräilyarvon
Lähtötiedoissa ajomääräksi ilmoitetaan 12 345 mil ja painoksi 1 450 kiloa. Molemmat tiedot on varmistettava. Amerikkalaisen auton mittari voi näyttää matkan maileina, eikä lukema automaattisesti kerro, kuinka paljon autolla on ajettu koko sen elinaikana. Paino on tarkistettava rekisteriasiakirjoista ja kyseisen koriversion tiedoista.
Myyntihintaa tai dokumentoitua omistushistoriaa ei ole ilmoitettu. Arvonmäärityksen on siksi perustuttava yksilön tutkimiseen: runkoon ja koriin, jarrujärjestelmään, moottorin kuntoon sekä siihen, kuinka täydellisenä auto on säilynyt. Mallikohtaisten listojen ja sisustusosien löytäminen voi vaatia huomattavasti enemmän etsimistä kuin tavallisten huolto-osien.
Ruotsalaiselle harrastajalle suuri osa viehätyksestä piilee juuri tässä arkisuudessa. Plymouth ei ollut uutena saavuttamaton unelma-auto. Sen piti toimia, kuljettaa perhettä ja olla hintansa arvoinen. Kunnioittavasti säilytettynä se on konkreettinen muisto ihmisistä, jotka rakensivat, korjasivat ja käyttivät autoa – kauan ennen kuin kukaan kutsui sitä veteraaniautoksi.
Lähteet
- Beverly Rae Kimes och Henry Austin Clark Jr., Standard Catalog of American Cars 1805–1942 (1996)
- George H. Dammann, 70 Years of Chrysler (1974)
- Charles K. Hyde, Riding the Roller Coaster: A History of the Chrysler Corporation (2003)
Kysy jutusta ”Plymouth Touring Sedan 1939 – arkiauto suurin tavoittein”. Vastaukset perustuvat lehden omiin artikkeleihin.
