Mercedes-Benz 300 SLR: kilpa-auto, joka sai katon ja muuttui korvaamattomaksi
Uhlenhaut Coupé yhdisti lokinsiipiovet ja Grand Prix -tekniikan.
Se näyttää 300 SL:n elegantilta sukulaiselta, mutta korin alta löytyy huomattavasti terävämpää kalustoa. Mercedes-Benz 300 SLR Uhlenhaut Coupéta rakennettiin kaksi yksilöä vuonna 1955 – ja toinen niistä myytiin vuonna 2022 hintaan 135 miljoonaa euroa. Tarina ei kuitenkaan ala rahasta, vaan kilpa-autoinsinööristä, joka halusi päästä eteenpäin.
Kirjoittanut Henrik SjöbergToimittaja · Erikoisautot ja klassikkoautotKäännetty ruotsista tekoälyn avulla.
Kilpa-auto, ei hienostuneempi 300 SL
Vuoden 1955 Mercedes-Benz 300 SLR Uhlenhaut Coupé on umpikorinen kilpaprototyyppi, jota Mercedes-Benz rakensi kaksi yksilöä. Lempinimi tulee Rudolf Uhlenhautilta, insinööriltä, joka johti merkin kilpa-autojen kehitystyötä. Tavallista autoliikkeessä myytävää mallia siitä ei koskaan tullut. Sen sijaan se sai uuden elämän yhtenä autohistorian eniten palstatilaa saaneista työsuhdeautoista.
Lokinsiipiovet houkuttelevat kutsumaan sitä erityisen tehokkaaksi 300 SL:ksi. Sukulaisuus näkyy kuitenkin lähinnä ulkonäössä ja joissakin rakenneratkaisuissa. Kuoren alla sisäiseltä tunnukseltaan W 196 S:ksi nimetty 300 SLR on sukua Mercedeksen menestyksekkäälle Formula 1 -autolle W 196 R. Kyse on siis kilpatekniikasta juhlapuvussa, ei maantieautosta, jonka moottoria on viritetty.
Avokorinen 300 SLR voitti muun muassa vuoden 1955 Mille Miglian kuljettajanaan Stirling Moss ja kartanlukijanaan Denis Jenkinson. Coupé kehitettiin umpikoriseksi versioksi urheiluautokilpailuihin, joissa pienemmän ilmanvastuksen kori saattoi tarjota etua nopeilla radoilla. Perusajatus oli käytännöllinen: sama kilpakone, mutta paremmat edellytykset vauhdin kasvaessa ja matkojen pidentyessä.
Lokinsiivet pakon sanelemana
Kevytmetallikori rakennettiin ohuista teräsputkista tehdyn rungon päälle. Rungon korkeat sivut toivat jäykkyyttä, mutta tavallisille oville jäi niukasti tilaa. Ratkaisuksi tulivat kattoon asti ulottuvat oviaukot. Lokinsiivet eivät siis olleet vain keino tehdä näyttävä sisääntulo hotellilla; niiden alla oleva rakenne määräsi muodon.
Pitkä konepelti, suojalasien alla olevat ajovalot ja pyöristetty perä tekevät auton ilmeestä hämmästyttävän yhtenäisen. Samalla sivulle päättyvät pakoputket paljastavat, ettei mukavuudesta vastaavalla osastolla ollut viimeistä sanaa. Kaksi yksilöä erotetaan yleensä toisistaan punaisen ja sinisen sisustuksensa perusteella. Molemmat ovat tehtaan rakentamia alkuperäisiä prototyyppejä, eivät tavallisista 300 SL -autoista myöhemmin tehtyjä muunnelmia.
Ohjaamossa on tilaa kahdelle, mutta se on muotoiltu kilpa-auton tarpeiden ehdoilla. Korkeat kynnykset vaativat harkintaa sisään noustessa, ja kuljettaja istuu suuren ohjauspyörän takana mittarit tiiviisti edessään. Katon saaminen ei tarkoittanut, että auto olisi muuttunut viihtyisäksi matka-autoksi. Tässä eleganssi kertoo pikemminkin siitä, kuinka paljon tekniikkaa kauniin pinnan alle on saatu mahtumaan.
Moottori on kahdeksansylinterinen rivimoottori, jossa on polttoaineen suoraruiskutus ja desmodrominen venttiilikoneisto: venttiilit suljetaan mekaanisesti sen sijaan, että luotettaisiin pelkästään venttiilijousiin. Se oli edistyksellistä tekniikkaa korkeita kierroslukuja varten. Moottori on voimakkaasti kallistettu, jotta konepelti saatiin pidettyä matalana. Myös jarrut kertovat alkuperästä: autossa käytettiin suuria rumpujarruja, jotka sijoitettiin lähelle auton keskilinjaa jousittamattoman massan pienentämiseksi.
Ura, joka ei koskaan alkanut
Coupé syntyi kaudella, joka oli Mercedekselle sekä voitokas että katastrofaalinen. Vuoden 1955 Le Mansissa avokorinen 300 SLR oli osallisena onnettomuudessa, jossa kuljettaja Pierre Levegh ja yli 80 katsojaa menehtyivät. Mercedes veti jäljellä olevat autonsa pois kilpailusta ja lopetti vuoden päättyessä tehdastallinsa kilpailutoiminnan.
Uhlenhaut Coupé ei siksi koskaan päässyt kilpauralle, jota varten se oli kehitetty. Sen sijaan Uhlenhaut käytti toista autoista matkoillaan yleisillä teillä. Siitä juontaa juurensa mielikuva äärimmäisestä työsuhdeautosta. Tarinoihin hänen väitetyistä ennätysmatkoistaan on kuitenkin syytä suhtautua varauksella; auton todellinen rakenne on riittävän vaikuttava ilman sekuntikellolegendojakin.
Emme ole koeajaneet autoa. Sen suunniteltu käyttötarkoitus kertoo silti paljon: suuria nopeuksia pitkissä kilpailurupeamissa, ei hiljaista rupattelua liikennevalojen välillä. Mercedes ilmoittaa huippunopeudeksi noin 290 km/h. Vuoden 1955 autolle se on lukema, joka saa yhä kulmakarvat kohoamaan.
Kaksi rakennettu, yksi myyty
Punasisustuksinen yksilö myytiin 5. toukokuuta 2022 suljetussa huutokaupassa Mercedes-Benz Museumissa Stuttgartissa. Huutokauppa järjestettiin yhdessä RM Sotheby’sin kanssa. Hinnaksi tuli 135 miljoonaa euroa. Kyseessä oli juuri tuon auton dokumentoitu huutokauppatulos, ei mallin yleinen hinnasto.
Mercedes säilytti toisen yksilön kokoelmassaan. Kiinnostuneelle lukijalle museoympäristö onkin huomattavasti realistisempi vaihtoehto kuin myynti-ilmoitus. Kahden rakennetun auton, tehtaan vaaliman historian ja Uhlenhaut-yhteyden yhdistelmä selittää erityisaseman. Tässä yhdistyvät tekninen tienhaara ja kesken jäänyt kilpaunelma – ovilla, jotka osaavat yhä tehdä näyttävän sisääntulon.
Lähteet
- Mercedes-Benz Museum, Mercedes-Benz 300 SLR “Uhlenhaut Coupé”
- RM Sotheby’s, 1955 Mercedes-Benz 300 SLR Uhlenhaut Coupé (2022)
- Karl Ludvigsen, Mercedes-Benz Quicksilver Century (1995)
Kysy jutusta ”Mercedes-Benz 300 SLR: kilpa-auto, joka sai katon ja muuttui korvaamattomaksi”. Vastaukset perustuvat lehden omiin artikkeleihin.
