Cord 812 – luksusauto, joka piilotti valonsa ja rikkoi sääntöjä
Gordon Buehrigin rohkea muotoilu kohtasi V8:n ja etuvedon
Matalan korin, piilotettujen ajovalojen ja seuraavan vaihteen esivalinnan mahdollistavan vaihteiston ansiosta Cord 812 näytti olevan peräisin toisesta ajasta. Vuosimalli 1937 päätti lyhyen mutta merkittävän luvun amerikkalaisessa autohistoriassa.
Kirjoittanut Lars EkströmPäätoimittaja · Veteraaniautot ja autohistoriaKäännetty ruotsista tekoälyn avulla.
New Yorkin autonäyttelyssä marraskuussa 1935 yleisö kohtasi amerikkalaisen luksusauton, josta puuttuivat niin tavanomainen korkea jäähdyttimen säleikkö kuin jykevät astinlaudat kyljiltä. Ajovalojakaan ei näkynyt. Kyseessä oli Cord 810, vuoden 1937 Cord 812:n edeltäjä. Muotoilu herätti heti huomiota, mutta edistyksellisen auton saaminen toimimaan luotettavasti asiakkaiden käsissä osoittautuisi vaikeammaksi.
Tässä pääosassa on vuosimallin 1937 Cord 812 Beverly sedan: neliovinen luksusauto, jossa oli vapaasti hengittävä V8 ja jonka valmisti Auburn Automobile Company Indianassa. Samaan malliperheeseen kuului myös avomalleja ja mekaanisesti ahdettuja versioita. Artikkeli ei käsittele mitään tiettyä säilynyttä yksilöä, joten yksittäistä alustanumeroa tai entisöinnin tasoa ei ole kerrottavana.
Buehrigin matala amerikkalainen luksusauto
Muotoilun takana olivat Gordon Buehrig ja hänen työtoverinsa. Tehtävänä ei ollut vain alustan koristelu. He loivat yhtenäisen korin, jonka mittasuhteet erottivat auton aikansa amerikkalaisista luksusautoista: leveä konepelti, pyöristetyt lokasuojat ja keula, jonka vaakarivat jatkuivat kulmien ympäri.
Lempinimi ”coffin nose”, arkunnokka, kuvaa konepellin lähes huonekalumaista muotoa. Siinä missä muut valmistajat käyttivät pystysuoraa jäähdytintä katseenvangitsijana, Cord antoi autolle matalan, arkkitehtonisen keulan. Piilotetut ajovalot sijaitsivat etulokasuojissa, ja ne nostettiin esiin matkustamosta käsikammilla. Kyse ei siis ollut sähköisestä näyttömekanismista vaan konkreettisesta ratkaisusta, joka vaati kuljettajan osallistumista.
Etuveto oli mittasuhteiden kannalta ratkaiseva. Kun voimaa ei tarvinnut välittää kardaaniakselilla takapyörille, lattia ja kori voitiin sijoittaa alemmas. Yhdessä alustan rakenteen kanssa tämä teki perinteisistä astinlaudoista tarpeettomat. Sisään päästäkseen ei enää tarvinnut nousta välitasanteelle.
Cord oli käyttänyt etuvetoa jo L-29-mallissa. Malleissa 810 ja 812 tekniikka sai huomattavasti modernimman ulkoasun. Poikkeuksellista oli se, miten rakenne ja muotoilu palvelivat samaa päämäärää.
V8 kahdella eri luonteella
Konepellin alla oli sivuventtiili-V8 Lycomingilta, joka kuului Auburnin tavoin E. L. Cordin yritysmaailmaan. Moottori oli kompakti verrattuna suoraan kahdeksansylinteriseen, joka kuului yhä monien amerikkalaisten edustusautojen varustukseen. Vaihteisto sijoitettiin moottorin etupuolelle, ja se välitti voiman etupyörille.
Vakiomoottorilla 812 oli pikemminkin ylellinen maantieauto kuin puhdas urheiluauto. Vuodelle 1937 tarjolle tuli myös keskipakoahdin, joka puristi moottoriin enemmän ilmaa ja nosti tehoa. Tämä versio vetosi asiakkaisiin, jotka halusivat yhdistää omaleimaisen muodon suurempiin nopeusvaroihin.
Konepellin kyljissä kulkevista ulkopuolisista, metallipäällysteisistä pakoputkista tuli ahdettujen autojen selvin tuntomerkki. Pelkät putket eivät kuitenkaan ole varma aitoustodistus autossa, jota on saatettu muuttaa lähes yhdeksän vuosikymmenen aikana. Ostettaessa moottorin toteutuksen ja auton asiakirjojen on vastattava toisiaan. Tavallista 812:ta ei pidä automaattisesti kutsua mekaanisesti ahdetuksi vain siksi, että siinä on nämä huomiota herättävät yksityiskohdat.
Seuraava vaihde valittiin etukäteen
Matkustamossa sama tekninen kunnianhimo jatkui runsaasti mittaroidussa kojelaudassa ja pienessä vaihteenvalitsimessa ohjauspyörän vieressä. Cord käytti nelivaihteista, esivalinnalla ohjattua käsivaihteistoa, jonka käyttömekanismi oli sähkö- ja alipainetehosteinen.
Kuljettaja valitsi haluamansa vaihteen etukäteen. Varsinainen vaihto tapahtui sitten, kun kytkinpoljin painettiin pohjaan. Kyse ei ollut automaattivaihteistosta: kytkimen käyttö kuului edelleen työhön. Kuljettajan ei kuitenkaan tarvinnut liikutella pitkää lattiavipua tavanomaisen vaihtokaavion mukaan.
Ajatus sopi luksusauton tehtävään: vähemmän käsityötä ja siistimpi kuljettajan ympäristö. Toteutus oli herkkä oikeille säädöille, ja varhaiset ongelmat muun muassa vaihtamisjärjestelmässä vahingoittivat mallin mainetta. Nykyiselle omistajalle toimivat alipainejärjestelmät, sähköliitännät ja oikein säädetty mekaniikka ovatkin yhtä tärkeitä kuin kaunis maalipinta. Toimitus ei ole koeajanut autoa; tässä sen erityisluonnetta tarkastellaan rakenteen ja suunnitellun käyttötarkoituksen kautta.
Lyhyt elämä, pitkä jälkitarina
Valmistus päättyi 1937, kun Auburnin autonvalmistus loppui. Cord 812 ei siten ollut pitkän mallisarjan alku vaan päätös rohkealle yritykselle määritellä amerikkalainen luksusauto uudelleen.
Nykyään alkuperäisyys ja dokumentoitu entisöinti ovat keräilyarvon kannalta keskeisiä. Koriversio, ahdinversio, historia ja mekaaninen kunto voivat aiheuttaa suuria hintaeroja; yleispätevä hinta-arvio olisi harhaanjohtava. Hyvin kunnostettu vaihteiston käyttömekanismi voi merkitä käytettävyyden kannalta enemmän kuin uusi kromaus.
Siinä piilee myös auton vetovoima. Cord 812 ei ole vain harvinainen näky. Se osoittaa, mitä tapahtuu, kun muotoilijat ja insinöörit uskaltavat ajatella asiat uusiksi yhtä aikaa – ja korjaamon on sitten saatava tulevaisuus toimimaan.
Lähteet
- Gordon M. Buehrig och William S. Jackson, Rolling Sculpture: A Designer and His Work (1975)
- Beverly Rae Kimes och Henry Austin Clark Jr., Standard Catalog of American Cars 1805–1942 (1996)
- Auburn Cord Duesenberg Automobile Museum, Auburn Cord Duesenberg Automobile Museum
Kysy jutusta ”Cord 812 – luksusauto, joka piilotti valonsa ja rikkoi sääntöjä”. Vastaukset perustuvat lehden omiin artikkeleihin.
